Bookcrossing-hylly aloitti toimintansa Leppävaarassa

Bookcrossing on kansainvälinen kirjojen ”vapautusliike”, jonka toiminta perustuu yhdysvaltalaiseen internetsivustoon BookCrossing.com. Sen tavoitteenana on, että kirjat kiertäisivät mahdollisimman paljon ja mahdollisimman monilla lukijoilla. S.R. Ranganathanin sanoin:

“Every reader his or her book

Every book its reader”

Bookcrossingin perusajatuksena on tarpeettomien kirjojen antaminen toisten, myös aivan tuntemattomien ihmisten luettavaksi.

Kirjojen vapautuksia Bookcrossingissa on useanlaisia:

–      Kontrolloiduiksi vapautuksiksi kutsutaan vapautuksia,joissa bookcrossaajat antavat kirjoja suoraan toisilleen tai vaihtavat niitä keskenään postitse tai kädestä käteen. Tällöin kirjan vapauttaja tietää, kenelle kirja päätyy.

–      Villeiksi vapautuksiksi kutsuttaan vapautuksia, joissa Bookcrossing-kirjoja vapautetaan erilaisille julkisille paikoille kuten esimerkiksi joukkoliikennevälineisiin, kahviloihin, odotushuoneisiin ja julkisiin auloihin. Harrastajat päättävät vapautuspaikan ja -ajankohdan itse ja saattavat keksiä mitä mielikuvituksellisimpia vapautustapoja kirjoilleen.  Näiden vapautusten ajatus on se, että kuka tahansa saattaa löytää ja ottaa kirjan.

–      Vapautukset ovat usein myös niin kutsuttuja teemavapautuksia, eli vapautuspaikka tai -ajankohta liittyvät kirjaan jollakin tavalla.

Villeistä vapautuksista tehdään yleensä Bookcrossing-sivustolla vapautusilmoitus, jossa vapauttaja kertoo minne ja milloin aikoo kirjan vapauttaa. Vapautustiedot voivat olla ylimalkaisia tai hyvinkin tarkkoja.

Tiesitkö, että…?

  • Maailmalla on tällä hetkellä yhteensä 890 863 bookcrossaajaa ja 6 633 986 bookcrossing-kirjaa yhteensä 132 maassa
  • Suomessa bookcrossingia harrastetaan viidenneksi eniten kaikista maista (10% )

Lisätietoa tilastoista ja kirjojen kiertämisestä mailmalla löytyy bookcrossing.com-sivuilta

Leppävaaran Bookcrossing-hylly ja innokas lukija 🙂


Laurean Leppävaaran yksikössä on ollut jo jonkin aikaan kirjojen vaihtopiste eli Bookcrossing-hylly, johon opiskelijat ja henkilökunta ovat voineet jättää omia kirjojaan ja josta ovat voineet myös ottaa kirjoja. Nyt olemme myös luoneet Laurea-kirjastolle profiilin Bookcrossing.com-sivustolle ja tarkoituksenamme on viedä kaikki/suurin osa saamistamme kirjoista Bookcrossing-sivulle.

Miten Bookcrossing toimii Leppävaarassa?

1. Voit jättää tarpeettomat kirjasi joko Leppävaaran Bookcrossing-hyllyyn tai kirjaston henkilökunnalle

2. Kirjastolaiset vievät tämän jälkeen kirjasi tiedot Laurea-kirjaston Bookcrossing- profiiliin

3. Kun kirjan tiedot on viety Bookcrossing sivulle, laitetaan kirjan kanteen Bookcrossing-lappu, josta löytyy kirjan bookcrossing numero (BCID)

4. Tämän jälkeen kirja palautetaan Bookcrossing-hyllyyn, josta kirja voidaan lainata/viedä

5. Kun otat kirjan hyllystä niin voit mennä osoitteeseeen: www.bookcrossing.com ja kirjoittaa sivustolle ko. kirjan BCID-koodin

jolloin näet ko. kirjan tiedot ja mitä kirjasta on kirjoitettu.

Sivustolle voit kirjoittaa kommentteja ko. kirjasta; kertoa esimerkiksi mitä pidit kirjasta, milloin lainasit sen ja mitä aiot tehdä sille eli pidätkö kirjan vai palautatko sen.

Jos palautat kirjan, niin voit tuoda sen takaisin Laurean Bookcrossing-hyllyyn tai vaihtoehtoisesti voit halutessasi tehdä vaikka villin vapautuksen ja jättää sen johonkin julkiseen paikkaan. Tästä kannattaa tehdä merkintä Bookcrossing-sivulle.

Sivustolle ei tarvitse rekisteröityä voidakseeen seurata kirjan liikkeitä maailmalla tai  kirjoittaaksesi kommentteja.

Esimerkkikuva kirjasta, joka on rekisteröity Bookcrossing-sivustolle

”If you love your books, let them go ”- The New York Times

Lähteet:


One thought on “Bookcrossing-hylly aloitti toimintansa Leppävaarassa

  1. Kirjoja on tällä hetkellä 93 viety Bookcrossing.com -sivuston tietokantaan ja kirjat kiertävät vinhaan tahtiin.

    Kiitos kirjojen lahjoittajille ja kiinnostuneille!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s