Luukku 15. Kiekollista & kirjallista joulua

Päivän niksi: Aloittelevan jääkiekkoilijan on vaikea luistella ja kuljettaa kiekkoa samaan aikaan. Mutta jos pujotat sekä kiekon että mailan samoihin sukkahousuihin, pelaaminen helpottuu kummasti.

Nenät välillä pois kirjoista ja katseet kenttään.

On aika vihdoin unohtaa kirjasto – jäähalli -vastakkainasettelu, molempi parempi. Kirjastolaiset ovat valtakunnallisesti hyviä joukkuepelaajia ja toisin kuin niksissä, lainaavat kiekkoa mielellään kaverillekin. Amk-sarjassa apua saa, kun kysyy. Seitsemän fyysistä yksikkökirjastoa eri puolilla Uuttamaata muodostaa yhden Laurea-kirjaston joukkueen. Kollegalle kilauttaminen kannattaa: jos ei sattuisikaan saamaan vastausta kuin kirjaston hyllyltä, yhdessä on mukavampi olla pihalla ja hiukka höntsäillä.

 2011 ilmaveivattu maailmanmestaruus oli kiekkovuoden kohokohta. Oli sitä jo odotettukin, koska edellisen kerran Den glider in vuonna 1995. Tupsukorvien otteiden seuranta tällä(kin) kaudella on lähinnä tehnyt vaan kipeää. Ilveksen viimeinen Suomen mestaruus on vuodelta 1985.

Talviklassikko 5.2.2011 oli yksi kauden idyllisimmistä kiekkokokemuksista.

Kiekollista & kirjallista joulua ja lueskellen kohti kotikisoja.

Lätkä : kirja urheilusta / Kaarina Hazard, Raimo Summanen.

Takaisin peliin : näin selvisin työuupumuksesta / Juhani Tamminen ; toimittanut Jani Mesikämmen.

Pihalta päätyyn : Espoon jääkiekon tarina / Martti Merra, Matti Hannula.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s