Luukku 22. Joulu = suklaa

Päivän niksi: Ota käytetty suklaajoulukalenteri talteen. Laita seuraavana jouluna purkkapala tyhjiin lokeroihin. Näin saat omaperäisen ja terveellisen purkkakalenterin.

Suklaanystävän harjoituskausi huipentuu jouluun, pitkin vuotta on herkistelty makunystyröitä ja nyt on aika ottaa kaikki tehot irti. Puolueellinen kahden naisen raati alkaa olla täydessä iskussa, raskaammassa painoluokassa.

Nimenomaan suklaakonvehtirasiat ovat Se suklaajuttu jouluna. Rasia-asiaan kuuluu myös, että rasiasta pitää löytyä paitsi supersuosikki myös ällöinhokki, joka syöjästä riippuen nautitaan joko ensimmäisenä alta pois, tarjotaan ovelasti jollekin muulle tai jätetään viimeiseksi.

Ensimmäisten joukossa jo alkusyksystä kannettiin kaupasta kotiin Maraboun uutuusrasia Symphony. Sen suklaasävelet soivat miellyttävää hissimusiikkia, vaan eivät kajahtele sielun syvyyksissä. Mansikkakonvehti nousi oktaavin muiden yläpuolelle kesäisyydellään. Valikoima kaipaa särmää ja karsimista, siinä on liikaa samanlaisia mietoja makeita ruotsalaismössökonvehteja. Tuloksena höttöinen sokerihumala, maku ei jää suuhun soimaan, äklötys iskee nopeasti suklaa-ammattilaiseenkin.

Jos Symphony soi moderato, niin Pandan Juhlapöydän konvehdit ovat se konvehtisinfonia, jota läntinen naapurimme katteettomasti lupaili. Klassikko jo vuodesta 1967 – eikä turhaan, parhaita joulukonvehteja, joita markkinoilta ‎löytyy. Lievää kotiinpäin vedon makua tosin, koska toinen raatilainen on nauttinut ensimmäiset vaajakoskelaisensa jo äidinmaidossa ja suhtautuukin varauksella uutuusmakuihin, jotka ovat Vaniljasydän ‎ja Mustikka. Vaihtelu virkistää, tuumaa toinen. Karhukonvehdit saavat kiitosta selvästi toisistaan erottuvista mauista ja rasia tyhjenee hurrikaanin lailla. Ensimmäisinä parempiin suihin häviävät suussa sulavat ananaskonvehti ja pehmeä toffee.

Varmana valintana mainostamme vielä Fazerin Suklaanautintoa. Jo nimikin sen kertoo, aah. Vantaan sinisiin voi aina luottaa: DaCapo toimii joka muodossa, Minttutryffeli on täydellinen tumman täyteläisyyden ja raikkauden kulminaatiopiste, Latte maistuu myös ilman kahvia ja Mantelikinuski hipoo lähes täydellistä tahmaisuutta.

Joulu, suklaa ja kirjat, kielelle ja mielelle:

        Vähemmän muuta, enemmän suklaata vai miten se meni:
Keventäjä hallitsee syömistä / Anette Palssa

       Muista myös ruoan mielenterveysvaikutukset:
Ruoan terveysvaikutukset / Pirjo Saarnia 

       Lopuksi raati toteaa, että yhteiskunnan perustaa voi luoda niin monella tavalla:
Hyvinvointi : suomalaisen yhteiskunnan perusta 

Eikun syömään. Suklaa – sopii kaiken kanssa.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s