Raportti työhyvinvoinnin ääreltä: Jaksaa vielä vaan, HeiaHeia!

Alkuvuodesta Laurea-kirjaston kilpahenkiset kirjastonhoitajattaret ottivat ammattikorkeakoulukirjastojen liikuntahaasteen vastaan. Heti tammikuun alussa askelmittarit viritettiin tehokäyttöön, Huippumalli haussa  -ohjelmaa katseltiin kotisohvalla abtronicit täristen ja mielessä raikasi 24/7 Eye of the tiger. Vaan miten lopulta kävikään – alkoiko hikinauha puristaa päätä matkan varrella, menikö lenkkareiden nauhat solmuun vai tuliko saavutettua mielenrauha, tyyneys ja ne Kotiteollisuuden Jouni Hynysen laulamat ”salilla treenatut pakarat”.  Lue eteenpäin, tiedossa tiukka raportti Laurean sporttipirkkojen liikunnallisesta keväästä.

Laurean liikuntaskabaan osallistuneet listasivat kevään tavoitteekseen mitä moninaisempia konkreettisia päämääriä; toiset halusivat liikkua kolme kerta viikossa, toiset hankkia pirteämmän mielen ja paremman kunnon kesäkirmailuun, ja kertoipa eräskin tavoitteekseen spagaatiin taipumisen kesään mennessä. Liikunnallisesti kukaan ei aloittanut ihan tyhjältä pöydältä, ja kuten eräs skabaan osallistunut sanoikin, näihin liikuntajuttuihin ottaakin usein osaa ne, joilla on jo muutenkin intoa liikkumiseen. Tosin erään osallistujan terveisenä ilokseni kuulin, että tämä työporukan yhteinen liikuntaproggis oli saanut jumppakärpäsen puraisemaan nykyisen himozumbaajan latinolanteisiin.
Ay caramba!

Liikuntahaasteessa mainittiin, että HeiaHeia-järjestelmään olisi suotavaa luoda oma ryhmä ja kirjata liikuntasuoritukset suoraan sinne. Osa ryhmäläisistä olikin jo aiemmin käyttänyt HeiaHeiaa ja nyt loputkin tutustuivat siihen. Järjestelmän käyttö koettiin innostavaksi, ja se toi ryhtiä liikkumisen säännöllisyyteen, liikuntapalluroiden kerääminen otettiin säännölliseksi tavaksi ja kavereita tsempattiin peukuttamalla urheilusuoritusten kertyessä. Vaan kyllä kollegoista paljastui uusia puoliakin: normaalisti arjessa, kun vaihtaa työkuulumisia ja tuskailee järjestelmien toimimattomuuksien parissa, niin kevään mittaan nämä samat ihmiset näyttäytyivät ihan uudella tapaa. Yksi treenaa iltojaan spinningin parissa, toinen liihoittelee tanssitreeneissä ja valmistautuu kevään esitykseen kun taas kolmas vimmaisesti siivoaa ja zumbaa – kenties samaan aikaan :). Lajikirjo vaihteli laidasta laitaan: osa kertyi tärkeästä arkiliikunnasta, osa perinteisestä happihyppelystä juoksun ja kävelyn parissa, osa taas kahvakuulan heiluttelun ja joogan parista.

Yhteenvetona ja tilastotietoina Laurea-kirjastolaisten kevään liikunnallisesta saldosta: ryhmän koko 6-7 (terveet/sairastupalaiset), liikuntakertoja 584 kpl ja tunteja puolestaan 593. Ei paha!

Ja niin innokkaasti tämä porukka on jakanut liikuntasuoritusten jälkeen HeiaHeiassa toisilleen kannustukseksi symbolisia cocktaileja, oluttuoppeja ja karkkeja, että voisi luulla porukan heiluvan urheilusuoritusten jälkeen koko ajan joko pienessä sievässä tai sokerihumalassa. Näin ei toki ole, vaan kyllä se liikunnanilo on humalluttanut nämä mielet ja saa pepun keikkumaan iloisesti hyllytyksiä tehdessä. Tässä muutamia kommentteja osallistuneilta:

Voiko työhyvinvointia olla ilman kehon fyysistä huoltamista?

Liikuntaan käytettyä aikaa ei yleensä ikinä kadu

Työpäivän väsymys jää lenkille

Arkiliikunnalla on suuri merkitys pallurajahdissa

Moon tykänny!

Perinteinen aerobic (ihan kamalaa!)

Olen saanut liikunnasta monta iloista elämystä

Ilman haavereita ei olla tästä(kään) proggiksesta selvitty – urheilija ei tervettä päivää näe, vai kuinka sitä nyt tavataankaan sanoa. Elämä tuo aina arkeen omia pikku haasteitaan ja aina ei kaikista aikatauluista vaan pysty pitämään kiinni – sen opimme tänä keväänä.  Tiettyä lempeyttä itseään kohtaan pitää antaa ja asettaa realiteetit elämän eri osa-alueille – kokonaisvaltainen hyvinvointi koostuu itsensä fyysisestä ja henkisestä rasittamisesta sekä elämästä herkuttelun sopivasta kombosta, joka räätälöityy tasan tarkkaan henkilökohtaisesti. Vertailu muihin ei kanna pitkälle vaan jokaisen on löydettävä itselleen sopiva tasapaino.

Laurean sporttaajat kuittaavat raportin. Kiitos ja kumarrus – meillä oli kivaa ja toivomme jatkoa! Toivottelemme kaikille oikein mukavaa juhannusta ja keskikesän juhlaa! Nauttikaa yöttömästä yöstä, kuutamouinneista ja hyttysistä – niitä meinaan riittää ny!

P.S. Miten sen spagaatin kävi?? Ei kuulemma ihan taivu…mutta melkein!


4 thoughts on “Raportti työhyvinvoinnin ääreltä: Jaksaa vielä vaan, HeiaHeia!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s