Mitä, häh? QR-koodeja kirjastossa

Blogin kirjoittaja opiskelee Oulun seudun ammattikorkeakoulussa kirjasto- ja tietopalvelun koulutusohjelmassa ja suorittaa opintoihinsa kuuluvaa ammattiharjoittelua Leppävaaran Laurea-kirjastossa.

Sain tehtäväksi harjoitteluohjaajaltani kehitellä Leppävaaran kirjastoon QR-koodeja. Ensimmäinen ajatukseni oli – anteeksi, mitä? QR-koodi on siis kaksiulotteinen viivakoodi, jonka voi skannata ja lukea älypuhelimella tai tabletilla, jossa on kamera sekä QR-koodien lukuohjelma. Koodiin voi ladata monenlaista tietoa: nettiosoitteen, tekstiä, käyntikortin, sijaintitietoja jne. Asiaan tutustuttuani olen alkanut bongata koodeja siellä sun täällä, mm. bussien selkänojista, ratikkapysäkeiltä, aikakauslehdistä ja ylipäätään kaikenlaisista markkinointimateriaaleista. Kuinka QR-koodeja voisi sitten hyväksikäyttää kirjastossa?

Leppävaaran kirjastossa QR-koodeja on siroteltu yksittäisten hyllyjen päihin kertomaan, mitä kyseisessä luokassa kokonaisuudessaan on tarjolla. Koodi johtaa aineistotietokantaamme Laurukseen, jossa on tehty luokkahaku kyseisen hyllyn tiedoilla.

Ennen vuotta 2009 ilmestyneiden painettujen opinnäytteiden hyllyyn olemme lisänneet QR-koodin, joka johtaa Theseukseen, josta tuoreimmat opinnäytteet siis löytyvät. Lisäksi ulko-ovessa on normaalien aukiolotietojen lisäksi QR-koodi Leppävaaran yksikön nettisivulle, josta asiakkaat löytävät kaipaamaansa informaatiota myös silloin, kun olemme kiinni. Erästä elektronista aineistoa mainostavaa julistetta koristaa myös QR-koodi, joka johtaa kyseisen palvelun kirjautumissivulle. Kaikkia ideoita en toki aio tässä luetella, mutta tuossa vähän esimakua, mitä olemme täällä saaneet aikaan!

Jos innostuit asiasta, kannattaa tutustua esimerkiksi seuraavaan sivustoon, jossa QR-koodeja voi luoda. Mikäli linkki on todella pitkä (yli sata merkkiä),voi koodista tulla sen verran huonolaatuinen, ettei lukuohjelma sitä lue. Tällöin kannattaa lyhentää linkkiä esimerkiksi tällä www-sivulla olevalla ohjelmalla.

Mikäli keksit uusia ideoita QR-koodien käytöstä kirjastossa, otamme mielellämme niitä vastaan. Palautetta voi jättää lähettämällä sähköpostia osoitteeseen libleppavaara[at]laurea.fi tai palautelomakkeen kautta:

Nyt vain kaikki skannailemaan ja bongailemaan QR-koodeja, kirjastossa ja muuallakin!

Elina Karioja


3 thoughts on “Mitä, häh? QR-koodeja kirjastossa

  1. Se olisi aika näppärää, jos kirjahyllyyn saisi QR-koodin josta avautuisi lista ko. aiheeseen liittyvistä e-kirjoista vaikka Ebraryssa. Jos hyllystä ei löydä haluamaansa, e-kirja olisi hyvä vaihtoehto mutta usein unohtuu.

  2. Hei, kiitos hyvästä ideasta! E-aineistojen kanssa ongelmia saattaa tuottaa eri kirjautumismallit eri sivustoille. Samoin voi vaikuttaa se, oletko esim. Laurean verkossa vai sen ulkopuolella. Mutta aiomme kehitellä ideaa eteenpäin, kiitos siitä!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s