Luukku 11. Mansesta moro!

Jo tovin pitkin Uuttamaata seikkailtuaan Pingy alkoi miettiä, löytyisiköhän kaivattu joulumieli sittenkin sisemmästä Suomesta, esimerkiksi Pirkanmaan pääkaupungista Tampereelta. Kotipuolessa viihtyvä pingviini ei ollut koskaan käynyt siellä. Laurea-kirjastossa sillä oli kuitenkin monta tuttua, jotka olivat joskus opiskelleet Tampereella – onhan Tampereen yliopistossa mahdollisuus opiskella kirjastoalalle pätevöittäviä korkeakouluopintoja.

Hämeensilta

Pingy päätti soittaa pitkästä aikaa serkulleen Tampereelle.

–  Moi, onko paha paikka? kysäisi Pingy.

–  Moro! vastasi serkku. – Olen täälä Hakamettän hallissa kiakkopelissä. Ilves vastaan Tepsi. Jännät on paikat, mutta kylä mää ny erätauolla voin hetken jutustella.

–  Onkos siellä Tampereella jo joulutunnelmaa?

–  JoulukuusiNo Mansessa sitä joulutunnelmaa luo Valoviikot, kun koko Hämeenkatu on valaistu. Vanhanajan joulun viilistä taas löytyy Tallipihan joulukylästä. Siälä voi ostella esimerkiksi käsitöitä ja eläimiäkin pääsee rapsuttamaan. Ja onhan täälä myös Keskustorin joulukuusi. Komea se on tänäkin vuonna ja on kylä takuulla korkeampi ku Turussa. Sitähän täälä kirjotellaan aina lehdissäkin joulun alla, että kummalla on isompi kuusi. Sanoisin että Manse päihittää ne kisat yhtä varmasti ku Ilves Tepsin. Toisaalta enpä ole koskaan Turkuun uskaltautunut niitten kuusta kattomaan.

–  Mitäs siellä Tampereella syödään jouluisin?

–  Meillä on täälä tän Hakamettän lisäks yks toinenki hyvä halli, Kauppahalli nääs. Siältä Patosiltasaa jos jonkinlaiset joulusapuskat kinkusta konvehtiin. Mää olen ottanut tavaksi ostaa aattoaamuna siältä graavilohen lisäksi pari pätkää Tapolan mustaa. Sitä ja puolukkahilloa yheksi sortiksi niin siinä on joulupöytä vimpan päälle! No ny jatkuu pelit. Son moro, soitellaan taas serkku!

Jääkiekkoa, jouluvaloja ja mustaamakkaraa. Se tuntuu varmaan serkkupojan mielestä juuri oikeanlaiselta tavalta päästä joulutunnelmaan, mutta Pingyn korvaan se kuulosti ehkä vähän kummalliselta. Olisikohan tamperelainen joulu kuitenkaan se, mitä Pingy etsii?


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s