Luukku 3. Kaikkea on maistettava – suklaaolut

olutpullot

Sain suosituksen Young’s Double Chocolate Stout -merkkisestä suklaaoluesta. Vaikutuin Alkon sivustosta ja oluen kuvauksesta ”kahvinruskea, runsasvaahtoinen, täyteläinen, voimakkaasti humaloitu, paahteisen maltainen, suklainen, espressomainen” ja hain pari pulloa paikallisesta.

Odotin oikeaa hetkeä. Alkukesän futiksen MM-kisojen aikaankaan ei korkki auennut. Heinäkuun helteillä Fazerin Sininen ei enää lohjennut. Oli tullut aika nauttia suklaa nestemäisenä.

Juon olutta tyyliin Guinnessin tehdasvierailulla, mutten normiolosuhteissa. Suklaata syön harvase päivä. Kolmekymmentä astetta parvekkeella eli olosuhteet olivat ihanteelliset. Vaahtoa ja viileyttä. Onneksi kukaan ei ollut todistamassa irvistelyäni. Juomassa muistutti suklaata vain sen ruskea väri.

Vertailevan tutkimuksen nimissä muutenkin olutta juova kollega joi kyseistä olutta syyskuussa. Olosuhteet olivat otolliset: perjantai. Teenjuojan ensivaikutelma oli: ”Tämä maistuu siltä miltä kahvi HAISEE.” Pullon puolivälissä tuntuma oli, että suklaisuus on edelleen kovin kaukana. Lopuksi tuumi, että seuraava juomansa olut on joku paremman makuinen. Ei jatkoon.

suklaaolutlasi

Kirjavinkkejä:

Olut ja elämisen taito / Lari Junkkari.

Oluttyökirja / Mikko Salmi.

Kippis! : ravintolan olutkäsikirja / Mikko Salmi.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s