Luukku 11. Joulumakuja Brunbergilta

Brunberg

JouluSuukko

Porvoolaisen Brunbergin suklaatehtaan tuntevat varmaan kaikki. Sieltä on saanut hyvää Porvoon mitalla vuodesta 1871 saakka. Suklaatehtaan alku oli A.W. Lindforsin leipomossa, jossa leipomotuotteiden lisäksi ryhdyttiin valmistamaan mm. konvehteja, suklaata ja marmeladia. Entinen Lindforsin työntekijä Lennart Brunberg perusti oman karamellitehtaan vuonna 1922. Vuonna 1928 hän osti lisäksi myynnissä olleen Lindforsin makeistehtaan.

Brunbergilla on kaksi omaa myymälää: tehtaanmyymälä hieman Porvoon keskustan ulkopuolella ja Välikadun myymälä vanhassa kaupungissa. Näistä myymälöistä löytää sellaistakin hyvää, jota ei saa muualta. Tehtaanmyymälä houkuttelee puoleensa myös laajalla valikoimallaan ja mahdollisuudella maistella tuotteita ennen ostopäätöstä. Välikadun myymälässä käy paljon turisteja, mutta varsinkaan aasialaiset eivät ole suklaan ystäviä. Näin päätellen siitä, että he syövät suklaata vain 100 g/henkilö/vuosi. Suomalaisten suuhun uppoaa suklaata 7 kg henkeä kohden vuodessa. Joulusuklaat ilmestyvät vähittäiskauppoihin lokakuun alkupuolella. Omissa myymälöissä joulun aika on vuoden kiireisintä aikaa. Asiakasjonot saattavat ulottua ulos asti.

tryffelisekoitusTryffelit olivat suosittuja joulukonvehteja Brunbergin perustamisen aikoihin. Tryffelit maistuvat edelleen ja erityisesti joulunaikaan ostetaan tryffelisekoitusrasioita. Sekoituksesta löytyy kolmea erilaista tryffelituotetta. Suklaatryffelit ovat saaneet nimensä tryffelisientä muistuttavasta ulkonäöstään.

JoulusuukotBrunbergin tunnetuin tuote lienee pusu eli suklaasuukko. Suklaasuukoista on olemassa myös jouluinen versio, jossa täytteenä on käytetty puolukkaa ja karpaloa. Maku on mukavan kirpeä.

 

Pusukone!
Pusukone!

Tehtaalla on tallessa Brunbergin ja samalla Suomen ensimmäinen pusukone. Käytössä oleva moderni ja tehokas pusukone on korvannut tämän söpön edeltäjä.

lahjarasiat

Joulun aikaan suklaatehtaan tarjontaan kuuluvat erilaiset lahjarasiat. Erityisen houkuttelevia ovat kauniisti koristellut rasiat, jotka kätkevät sisälleen kuusi käsintehtyä konvehtia. Lahjapakkauksia voi yleensä ostaa vain Brunbergin omista myymälöistä.

Suklaatehdas on tänä jouluna luomassa monen muun porvoolaisen yrityksen kanssa vanhan ajan keskiaikaista markkinatunnelmaa Porvoon Taidetehtaalla 12.-14.12.2014. Sieltä löytyy varmaan mainio valikoima porvoolaisia suklaatuotteita.

Suklaisen maukasta joulua!
Suklaisen maukasta joulua!

 


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s